Elokuun kuulumisia

24.08.2020

Koulun aloitus jännitti ja mietitytti koko alkukuukauden. Joitakin tarvikkeita kävimme lasten kanssa ostamassa. Pari reppua ja muutamia vaatteita ja tietysti niitä kyniä. Viimeisinä lomapäivinä tulee itselle aina vähän syyllinen olo, että olenko antanut lapsilleni sellaisen loman kun he tarvitsivat. Veinkö heitä tarpeeksi uimaan ja kavereille ja muihin kivoihin juttuihin?

Jos kysyisin heiltä suoraan, saitteko käydä tarpeeksi uimassa, vastaus olisi, että ei. Mikään määrä ei varmasti siinä riitä. Turhaa poden siis tästäkään syyllisyyttä. Syyllisyys on äitiydessä vähän liian tuttua ja aivan turhaa. 

Lapset olivat viimeisen lomaviikon keskenään kotona päivisin, meidän molempien ollessa töissä. Muuten koko kesän mies oli kotona. Tämä olikin ensimmäinen kesä, kun emme palkanneet lastenhoitajaa, eli minun siskoa, kotiin meidän työpäivien ajaksi. Lapsilla meni päivät hyvin, jos olin muistanut varata tarpeeksi evästä heille kaappiin valmiiksi. Jos en, tuli soitto, mitä me voitaisiin syödä? Se on aivan käsittämätön määrä mitä lapset syövät, jos vanhemmat eivät ole kotona. Ainakin tuntui siltä, että ruokaa meni paljon enemmän.

Nuorimmaiselle kotona oleminen ilman vanhempia, ei ole vielä mukavaa. Huomaa, että hänelle on päivä, tai iltapäiväkin koulun jälkeen, pitkä. Hän haluaa tarkkaan tietää monelta jompi kumpi meistä on kotona. Ja hän soitti minulle töihin ainakin kerran päivässä jotakin pientä asiaa. En siis vieläkään mielellään jätä lapsia tai ainakaan nuorimmaista keskenään kotiin pitkäksi aikaa.

Yhdet ihanat häät vietettiin!

Ensimmäiset kaksi päivää koulussa meni hyvin. Samat kaverit oli koulussa. Opettajat oli vaihtuneet kolmella lapsella. Heihin ja heidän tapoihin tutustumiseen meneekin sitten koko syksy. 

Yksi lapsista tulikin lauantaina ensimmäisten koulupäivien jälkeen sairaaksi. Hänelle nousi kuume illalla. Ajattelin heti, että nyt se sitten alkoi tämä rikkonainen syksy, se mitä pelkäsin. Maanantaina päästiin koronatestiin ja torstai-iltana tuli negatiivinen tulos. Muut ovat pysyneet toistaiseksi terveenä meidän perheestä. Toivon todella, että pysyisimmekin terveinä! Tänään kaikki lapset olivat koulussa ja me töissä. Eikä tullut puheluita koululta sairaista lapsista. 

Minä teen lasten syyslomaan asti vielä paljon toimistotöitä ja toivottavasti saan vähitellen enemmän niitä lastenhoitotöitä. Kovasti olen markkinointia ja muuta suunnittelua tehnyt tämän kesän aikana. Hyvä syksy tästä vielä tulee, vaikka ei välttämättä sellainen, kuin itse suunnittelee.