Huuhaata?

11.02.2019

Olen aina pitänyt itsetutkiskelua vähän semmoisena huuhaana. Kaikkihan itsensä tuntevat ja elämä menee ja sujuu omalla painollaan.

Pari vuotta olen mietiskellyt ja todennut, ettei se täysin niin olekaan. Toki elämä voi sujua täysin omalla painollaan, mutta tärkeämpi kysymys on se, että olenko onnellinen ja tyytyväinen elämään? Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta suureen osaan voi. Se vain vaatii energiaa, voimia, haluja ja rohkeutta.

Jos minulla olisi paljon rahaa, tekisin asioita toisin. Mutta kun sitä ei ole niin paljon, pyrin olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla on ja käyttämään niitä rahavaroja hyvin.

Tykkäsin olla aikoinaan kotiäitinä. Mutta sitten jouduin lähtemään töihin. Menin töihin, kouluun ja taas töihin.

Neljän ja puolen vuoden aikana olen huomannut, etten pidäkään kaikista niistä asioista ja tekemisistä, mistä luulin monia vuosia pitäväni.

Olen joutunut ja saanut miettiä, mitä haluaisin tehdä, ja millä asioilla haluan päiväni ja elämäni täyttää.

Ja yhtäkkiä huomaan olevani mukana siinä huuhaassa.

Osa asioista on pysynyt samana. Ne on niitä, mitä olen ennenkin tehnyt vapaa-ajalla. Mutta ne työasiat eivät olekaan sitä, mistä luulin nauttivani.

Tämä onkin vaikeampaa. Erilaisia töitä ei voi kokeilla vähän aikaa ja sitten siirtyä muualle töihin, kun mieli tekee.

Työ haukkaa elämästä sen verran ison siivun, etten halua tehdä työtä vain siksi, että saadaan perheelle ruokaa pöytään.

Haluan nauttia työstäni ja haluan aamulla herätä innostuneena siihen päivään. (Tajuan myös, ettei tämä ole joka päivä mahdollista, koska elämä on sellaista.)

Haluan haastetta. Haluan jotakin omaa unelmaa, en toisten. Haluan kirjoittaa, haluan hoitaa pikkuisia, haluan organisoida, haluan olla avuksi ihmisille ja tuntea olevani tarpeellinen.

Haluan pitää ja tykätä itsestäni. Haluan vähemmän stressiä ja kiirettä.