Keittiö

06.11.2020
Naulakon saimme lahjaksi yhdeltä sukulaiselta, joka oli sen itse tehnyt vanhasta laudanpätkästä ja vanhoista lusikoista.
Naulakon saimme lahjaksi yhdeltä sukulaiselta, joka oli sen itse tehnyt vanhasta laudanpätkästä ja vanhoista lusikoista.

Talomme on rakennettu 70-luvulla. Teimme täydellisen remontin koko taloon ennen muuttoa. Keittiöstä halusin aivan erilaisen, kuin mitä se oli. Käytännöllisemmän ja meidän perheen käyttöön sopivan. Minä tykkään leipoa paljon, joten halusin siihen tarkoitukseen hyvät toimivat tilat. Jos käyttäisin enemmän aikaa ruuanlaittoon, enkä leipomiseen, keittiöstä olisi tullut erilainen. Jos taas en tekisi keittiössä juuri muuta kuin tekisin ne pakolliset pikaiset ruuat, olisi se suunnitelma sitten ollut taas erilainen. 

Lähdin suunnittelemaan keittiötä pakollisista asioista. Tiskialtaan ja hellan paikkoja ei kovin paljon voinut muuttaa, joten niiden paikka ja sen ympärille tulevat asiat mietin ensin. Samoin jääkaappi ja pakastin tarvitsevat korkean ja leveän tilan, joten niille ei paljon ollut vaihtoehtoja keittiössä, ja ne meni piirustuksissa paikoilleen toisena.

Ikkunan edessä oli edellisillä asukkailla ruokapöytä. Minä siirsin ruokapöydän olohuoneen puolelle. Olohuone on ihan vieressä ja se on niin iso, että se mahtui sinne aivan hyvin. Ja sinne mahtui isompi pöytä, kuin mitä vanhalle paikalle olisi mahtunut. Muutama ihminen sanoi, että se olisi kauhean epäkäytännöllistä, mutta meidän perheellä se on toiminut oikein hyvin. Sain sen mukana kaksi minulle tärkeää asiaa, ison leivontapöydän ikkunan ääreen ja ison ruokapöydän, mihin mahtuu vieraatkin istumaan meidän perheen kanssa yhtä aikaa. 

Pientä keskeneräisyyttä edelleen. Välitilan maalaus, laatoitus tai levytys. Kun keksisi mitä sille tekisi. Ja muuta pientä keskeneräisyyttä.
Pientä keskeneräisyyttä edelleen. Välitilan maalaus, laatoitus tai levytys. Kun keksisi mitä sille tekisi. Ja muuta pientä keskeneräisyyttä.

Mitä tarvitsen ruuan laitossa? Kuiva-aineita, mausteita, kauhoja, patalappuja ja niin edelleen. Jokaisen tavaran kohdalla mietin minkälainen kaappi tai laatikko soveltuu niille parhaiten ja piirsin sen. Mitä tiskikoneessa on eniten, sellaisten astioiden kaappi tiskikoneen lähettyville. Laseista juodaan usein vettä. Vesilasit siis hanan lähettyville. Kaiken tekemisen keittiössä kun miettii läpi, löytyy vähitellen paikat asioille. Paljon jouduin tekemään kompromisseja ja näiden kahdeksan vuoden aikana olen muutamien asioiden paikkaa vaihtanut, koska ihan kaikkea en silloin suunnitteluvaiheessa huomioinut ja toisaalta perheen tavatkin keittiössä on hieman muuttuneet näiden vuosien aikana. Leivontapöydän alle halusin isoja laatikoita. Niihin mahtuu hyvin jauhot, muovirasiat, tarjoiluastiat, leivontakulhot ja muut leivontatarvikkeet. Yksi laatikko on nykyään siivouslaatikko. En keksinyt sinne muuta laitettavaa ja isoa siivouskaappia minulla ei tässä talossa ole, ainakaan vielä.

Eniten käytetyt leivontakirjat, lapsen tekemä leikkuulauta ja erittäin hyvä ja toimiva kymmeniä vuosia vanha yleiskone.
Eniten käytetyt leivontakirjat, lapsen tekemä leikkuulauta ja erittäin hyvä ja toimiva kymmeniä vuosia vanha yleiskone.
Lapsen savitaidetta.
Lapsen savitaidetta.

Mitä tekisin nyt toisin, kahdeksan vuoden käytön kokemuksella?

Ottaisin jääkaapin vierestä yläkaapit pois ja aukaisisin siihen ikkunatyyppisen aukon olohuoneen puolelle. Laatikot ja kaapit ovat sen verran väljästi täytetty, että nyt noissa yläkaapeissa olevat tavarat menisivät ihan hyvin muihin kaappeihin. Ehkä tämän voi joskus tulevaisuudessa tehdäkin.

Laittaisin erilaiset kahvat ja nykyisten tasojen tilalle kivitasot. Nuo nykyiset näyttää vähän kiveltä, mutta ovat jotakin halvempaa materiaalia. Muovilta tuntuu käteen, mutta en muista mitä ne on. Kivitasot oli silloinkin meidän suunnitelmissa, mutta olivat niin hintavat, että silloinen budjetti ei taipunut niihin.

Edelleen olen erittäin tykästynyt keittiön ulkonäköön ja käytännöllisyyteen. Pitäisikö ryhtyä suunnittelijaksi? :)