Oma aika

08.04.2021
Lohja Liessaaresta katsottuna.
Lohja Liessaaresta katsottuna.

Tarvitsen aika paljon omaa aikaa. Sellaista, ettei kukaan vaadi minulta mitään, vaan saan tehdä itselle mielekkäitä asioita.

Varmaan suurin osa ihmisistä on joutunut viimeisen vuoden aikana miettimään tätä asiaa, ja kehittämään uudenlaisia tapoja rentoutumiselle ja omalle ajalle. Minä olen jossain määrin kärsinyt tästä koko vuoden, koska minulla ei ole ollut ennen muita omia juttuja, kuin lentopallo. Sitä ei vaan voi pelata yksin kotona, tai missään muuallakaan. En ole juuri ottanut omaa aikaa. Tosin mieheni sanoi, että sellaisetkin suunnittelemattomat sattumalta hiljaiset hetket kotona kannattaa myös laskea omaksi ajaksi. Leikkasin yhtenä iltana meidän omenapuita pari tuntia. Kukaan ei sinä aikana puhunut minulle tai vaatinut minulta mitään. En hoksannut ajatella sitä omana aikana, ennen kuin mieheni siitä nätisti mainitsi. Tajusin sitten, että nautin silloin suunnattomasti. Hiljaisesta tekemisestä omiin ajatuksiin vaipuneena. Kun tämän sitten tiedostin, sain siitä monta päivää iloa ja energiaa.

Monesti iloiset ja onnelliset asiat vaativat sanoittamista, että paremmin käsittää ne, kuinka todella kivoja juttuja ne onkaan. Muuten ne saattaa mennä vähän niin kuin ohi, eikä niitä hoksaa jälkeen päin fiilistellä. Koska jälkikäteen fiilistelystä saa myös vielä niin paljon iloa.

Kun tämän mullistavan omenapuuasian tajusin, huomasin, että minulla on arkisin paljonkin omaa aikaa. Eilenkin illalla haravoin pihaa reilun tunnin omassa hiljaisessa kuplassani. Nyt osaan paremmin nauttia näistäkin hetkistä ja fiilistellä niitä jälkikäteen. Ainut huono puoli näissä on se, että niistä ei voi etukäteen iloita ja suunnitella. Ja siksi tarvitsen myös sellaista omaa aikaa, jonka tiedän olevan vasta tulossa. Sellainen oma aika antaa taas enemmän voimia rankkoihin, väsyneisiin ja haastaviin hetkiin arjessa.

Suunniteltu oma aika

Otin huhtikuun hyvinvointitavoitteeksi saada rutiini itselle lähteä luontoon vähintään kerran viikossa. Mieluiten eväiden ja ystävien kera, mutta kun ystäviä en aina varmasti saa mukaan, tein suunnitelman. Jos ystävä uupuu, otan mukaan käsityön, kameran, kynän ja vihon. Jos menen vain lähelle, polkaisen sinne pyörällä. Eväitäkään en unohda!

Kysyin instagramissa luontokohteita Lohjalla ja lähialueilla oman listani lisäksi. Kun on paikat valmiina, kynnys lähtemiseen pienenee entisestään.

Luonto- ja retkikohteet

Liessaari, Paavolan tammi, Kopparnäs, Porkkalanniemi, Karnaisten korpi, Linlon saari, Kokkokallio, Rokokallio, Torholan luola, Korpudden, Mustion linna, Salmi, Puumanni, Palakoski, Luukki, Nuuksio, Liesjärven kansallispuisto, Torronsuo, Poronpolku, Lahokallion luontopolku. 

Näissäkin on monessa paikassa monelle kerralle ihmeteltävää ja katsottavaa, ovat isoja alueita. Tällä listalla pääsee jo hyvinkin puoli vuotta eteenpäin käymättä edes kahta kertaa samassa paikassa.