Oma minä hukassa tai piilossa

26.04.2020

Olen ollut viime aikoina tai päivinä jotenkin hukassa itseni kanssa. Kuka minä olen? Mitä haluan? Mistä tykkään? Onko mulla kavereita? Olenko jotain muutakin kuin äiti, vaimo, kotiopettaja, kasvattaja, kokki, siivooja, sairaanhoitaja ja talonmies? 

Puen vaatteet päälle, niin lapset kysyy, lähdetkö lenkille? Kenen kanssa menet vai menetkö yksin? Kun laitan farkut ja vähän nätimmän paidan, he kysyvät, mihin nyt olen menossa kun noin pukeudun.

Lenkillä ollessa, saattaa tulla useampi puhelu lapsilta. Missä olet tarkalleen tai edes suunnilleen, milloin tulet, voitko siellä lenkillä ollessa samalla hakea kaupasta jätskiä?

Kun teen ruokaa tai leivon, jokainen käy vuorotellen kysymässä, mitä ruokaa teen tai mitä leivon.

Kun kuuntelen äänikirjaa, heidän pitäisi sekin tietää, mitä kirjaa juuri sillä hetkellä kuuntelen.

Tekisi mieli monesti vastata rumasti. Ei kuulu sulle!

Sitten lapset pyytävät monia asioita päivän mittaan. Saako sitä ja tuota, voitko lähteä pyöräilemään sinne paikkaan, minne yksin ei saa mennä, voitko ostaa tai tilata mulle tämmöisen?

Heidän pitää myös kertoa kaikki asiansa. Esimerkiksi milloin on viimeksi juonut vettä, käynyt vessassa, kuinka korkealle on hypännyt, montako leukaa sai, onko kylmä tai kuuma.

Tärkeitä asioita, mutta joskus en jaksa kaikkea kuulla.

Äiti, äiti ja äiti. 

Tiedän. Se kuuluu asiaan. Ja yleensä kaikki tämä onkin mukavaa ja rakasta työtä. Mutta nyt, kun siihen ei tule taukoa minään päivänä, se alkaa tökkiä hetkittäin.

Kaipaan niin paljon niitä omia juttuja. Lentopalloa ja sitä naurua siellä pelissä. Sitä, että tapaan tuttuja ja puolituttuja ja juttelen mitä mieleen juolahtaa. Sitä, että soitan ystävälle ja lähden hänen kanssa illaksi kahville tai vaikka ikeaan huvikseen kiertelemään.

Kaipaan omia sisaruksiani ja vanhempiani, halausta heiltä ja sitä vapaata olemista, menemistä ja tulemista heidän kanssa.

On minulla täällä kotona omia juttuja joita teen ja joista nautin. Käsitöitä, haravoimista, juoksemista, leipomista ja lukemista, mutta eihän ne korvaa kaikkea.

Mikä olikaan se vain minun juttu? Salaisuus ehkä?

Jossakin se minussa on, mutta hetkellisesti piilossa vain. Ehkä sen jo huomenna löydän.