Pakkoloma somesta

12.09.2019

Puhelimeni hajosi. Ei löytynyt enää kotoa jotakin toista vanhaa älypuhelinta, minkä olisin voinut ottaa käyttöön puhelimen korjauksen ajaksi. Isältäni onneksi löytyi vanha kunnon nokialainen.

Nauroin sille ja olin todella tyytyväinen.

Olen kauan ajatellut pitää someloman, mutta en ole osannut. Aina on jotakin "pakollista" menossa somessa.

Nyt se onnistuu. Tuli vapautunut olo.

Puhelin oli ensimmäiset päivät ihanan hiljaa. Kukaan ei soittanut tai laittanut viestiä. Jos omia lapsia ja miestä lasketa, mutta muu maailma oli hiljaa.

En voinut lukea uutisia tai selata instagramia. Teen sitä yleensä syödessä ja muutenkin usein kun istun alas. Sillain miten useimmat muutkin.

Nyt oli vain tuijoteltava kaukaisuuteen tai luettava kirjaa. Sitäkin olen kaivannut jo pitkään. Hyvään kirjaan uppoutumista.

Älypuhelimen puuttuminen aiheutti ensimmäisinä päivinä ongelmia, kunnes opin taas ennakoimaan tilanteita.

Töissä ollessani ei ollutkaan wilmaa, mistä olisin tarkistanut lasten asioita. Tai pankkisovellusta, mistä olisin tarkistanut tilini tilanteen. Ei ollut navigaattoria, millä olisin löytänyt outoon paikkaan.

Kaikki kuitenkin hoitui soittamalla miehelle ja hänen katsottua tarvittavat asiat omasta puhelimesta. Hieman hankalaa se kuitenkin oli.

Julkisissa paikoissa ollessani, minuun on katsottu pitkään ja hämmästellen ja vähän huvittuneestikin. Eihän kukaan käytä tällaista puhelinta. Ensin vähän nolotti ja sen jälkeen on vain naurattanut, jos joku on ollut oikein ilmeikäs ihmetellessään puhelintani.

Olen huomannut myös monia pieniä asioita ympärilläni, kun en ole tuijottanut puhelinta joka käänteessä.

Ihmiset ovat aika hassun näköisiä, kun he kävelevät aivan sokkona eteenpäin kännykän viedessä kaiken huomion. Vaarallisen näköistäkin se on.

Olin itse aivan samanlainen. Toivon todella, etten ajaudu siihen samaan takaisin.

En ole osannut pitkään aikaan kauhean hyvin enää istua, kulkea paikasta toiseen tai lenkillä ollessa, vain ajatella ja katsella ympärilleen. Useimmiten oli tarve täyttää se tyhjiö vähintään äänikirjoilla, jos ei voinut tuijottaa sitä puhelinta.

Nyt on ajatukset ruvennut kulkemaan taas paljon paremmin, ja mielikuvituskin on välillä vähän liiankin vilkas.

Olen kaivannut nyt reilun viikon aikana vain toisten ihmisten blogeja. Ei tunnu löytyvän aikaa niiden lukemiseen iltaisin. Tietokone on jotenkin niin hankala laittaa päälle, ja etsiä sieltä oikeat nettisivut. Kännykässä ne on niin kätevästi valmiina siellä kirjanmerkeissä. No onpahan taas enemmän luettavaa, kun saan puhelimeni takaisin.

Toisen viikon alussa olen tuntenut itseni myös yksinäiseksi. Puhelimeni on edelleen aika hiljainen. Yhden ainoan viestin olen saanut ystävältäni, joka kysyi kuulumisia.

Eikö minulla olekaan ystäviä ja läheisiä, jotka ovat kiinnostuneita minusta? Tiedän, että näin se ei ole.

Luovatko kaikki whatsapp-ryhmät sellaisen illuusion, että olen ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka oikeasti en ole?

Olen ihan eri tavalla kaivannut ihmisten seuraa, kun en tiedä kenestäkään yhtään mitään, enkä voi niin helposti kertoa läheisille omia asioitani.

Tätä ei ehkä hoksaa silloin, kun on se älypuhelin. Silloin luulee tietävänsä, mitä toisille ihmisille kuuluu, vaikka todellisuudessa ei tiedä. Emme näe somessa toisten ihmisten ilmeitä, tunteita, kosketuksia, liikkeitä, huokauksia ja muita.

Harva kertoo somessa, jos jokin asia huolestuttaa, tai on vaikka väsynyt, tai kaipaisi ihan vaan juttukaveria.

Miten onkin niin vaikea soittaa tai laittaa yksityisviestiä kenellekään. Ei ole varsinaista asiaa, mutta haluaisi silti jutella jonkun kanssa. Se ei ole kauheasti enää tapana. Ainakaan minun lähipiirissä.

Eilen olin stressaantunut siitä, etten ole lukenut viestejäni reiluun viikkoon. Mitä jos sinne on tullut jotain todella tärkeää? Okei. Jos joku haluaa juuri minulle kertoa jotain todella tärkeää, niin kyllä hän soittaa. Ei vain ole kukaan soittanut.

Päätin sitten ladata whatsapin tietokoneelle. Kuulemma sen voi tehdä. En osannut, ymmärsin, että siihen tarvitaan myös se älypuhelin ja whatsapp sieltä.

Onneksi! En oikeastaan ihan vielä jaksa olla taas tietoinen maailmasta ja sen asioista.

Ei some ole pelkkä huono aisa. Mutta tämmöinen ajatuksia ja huomiota herättävä pakkoloma on hyvä. Suosittelen kaikille.