Sairaslomapäivä

18.01.2019

Lapseni kuumeen takia jäin kotiin töistä. Lähdin aamulla töihin, mutta kilometrin ajettuani, palasin takaisin.

Lapseni pärjäisi yksin kotona koko päivän. Eilenkin pärjäsi. Hyvä, että hän pystyy olla yksin, mutta toisaalta jos minulla on mahdollisuus jäädä kotiin, niin tarviiko minun lapseni silloin pärjätä yksin?

Ja riittääkö se pärjääminen? Lapseni kumminkin nauttii siitä, että minä olen kotona hänen kanssa.

Eilen hän oli makoillut pitkään sängyssä ja sen jälkeen pelannut koko päivän pleikalla. Ei kauhean hyvä juttu. Oli hän aamupalan syönyt, muttei muuta.

Yritän tässä selittää itselleni, miksi lapseni tarvitsee minut kotiin, kun hän on kuumeessa. Tunnen niin suurta syyllisyyttä kotiin jäämisestä työni puolesta. Tänään en olisi millään viitsinyt lähteä töihin. Siiten hoksasin, että voin jäädä kotiin lapsen sairauden takia.

Jäinkö kotiin siksi, että lapseni tarvitsi minua, vai siksi, etten jaksanut mennä töihin? Kumpi ajatus tuli ensin? En osaa sanoa. Mutta siksi varmasti tunnen niin suurta syyllisyyttä kotiin jäämisestä, koska nautin niin paljon kun saan olla kotona. Saako siitä nauttia, että lapsi on sairas? No ei. Ja en minä siitä nautikaan, mutta sen seurauksista nautin paljon! 

Jääkaapista löytyi mummun tekemää mehua. Annoin sitä sairaalle.

Lämmitän taloa, teen lumitöitä ja annan terveellistä ruokaa sairaalle. Olen hänen kanssa kahdestaan.

Ehkä tämä syyllisyys hälvenee päivän mittaan kun näen, kuinka iloinen lapseni on siitä, että saa olla kaksin äidin kanssa. Se on harvinaista herkkua.