Viikko yksin lasten kanssa

21.09.2020

Viikko meni paljon paremmin kuin odotin. Ennen olen aina ollut todella väsynyt ja stressaantunut viikon jälkeen, mutta nyt en. En edes iltaisin kuunnellut risahduksia ja rasahduksia ja pelännyt. No, ehkä vähän yhtenä iltana.

 
Uskon, että kaksi syytä vaikutti tähän paljon. Sain olla yksin edellisen viikonlopun oppimassa minulle mielenkiintoista asiaa ja rentoutumassa. Olin tankannut hyvät voimavarat viikkoon.
Toinen syys oli se, että laskin suorittamisen tasoa kaikessa mahdollisessa. Tein superhelppoja ruokia ja muutamana päivänä ostin ihan täysin valmiin ruuan kaupasta. 
Yritin pitää väljää kalenteria koko viikon, mutta en ihan täysin onnistunut siinä. Onneksi yksi iltakokous vaihtui etäkokoukseksi, niin sekin ilta vapautui kotiin. Samalla kokouksen yhteydessä autoin lapsia läksyissä ja tein kotitöitä.

 Maanantaisin yleensä käyn yksin lenkillä tai lentopallossa. Nyt otin pojat mukaan lenkille. He pyöräilivät ja minä juoksin. Vaikka käyn mieluummin yksin, tämä oli parempi tällä kertaa. Pääsin lenkille ja lasten ei tarvinnut olla yksin illalla, he kun eivät kauheasti tykkää siitä.

 Tiistai-ilta oli kokousilta. Keskiviikkona tuntui illalla, ettei viikko lopu koskaan. Olin jo vähän väsynyt ja oli ikävä omaa miestä. Tein kotihommia ja päivitin ja muokkasin omia kotisivuja viikonlopun oppien mukaan.

 Torstaina täytin vuosia ja pyysin yhden ystävän lastensa kanssa meille karkoittamaan minun yksinäisyyden tunnetta. Meillä oli kyllä mukava ilta. Tehtiin yhdessä ruokaa ja syötiin herkkuja.

Perjantaina oli jo helpottunut olo, viikko oli jo melkein taputeltu. Kuskasin lapsia illan ja sain olla puoli tuntia yksin kotona. Soitin miehelleni, koska ikävä oli jo epämiellyttävän kova. Myöhäisillaksi olisi ollut vielä kutsu kavereiden luokse, mutta jätin sen suosiolla väliin. En jaksanut ajatellakaan, että olisin yrittänyt hommata hoitajaa. Ja halusin mennä ajoissa nukkumaan.

Koko viikossa ei ollut kuin yksi hankala homma minulla. Lasten läksyt. Normaalisti me vuorotellaan niissä tai autetaan se kumpi ehtii ensin, paitsi minä aina matikan ja mies aina kielet. Autoin lapsia googlekääntäjän kanssa. Lapset meinasivat hermostua minun hitauteen ja osaamattomuuteen. "Kumpa iskä olis kotona. Tää olis niin paljon helpompaa." Niinpä. Minkäs teet kun ei kolmasluokkalaisen englanti enää taivu minulla.

 Lauantaiaamuna lähdin lasten kanssa minun vanhempien luokse. Kun on yksin viikon, niin viikon ensimmäinen ja viimeinen ilta ovat pisimmät. Venytin illalla olemista siellä, koska en halunnut mennä kotiin tuijottelemaan kelloa. Tiesin mieheni tulevan myöhään ja en olisi kuitenkaan mennyt nukkumaan ennen sitä. Tuskin lapsetkaan.
Kun tulin kotiin, olin vähän hassu. Mieheni olikin ehtinyt tulla ennen meitä, hän halusi yllättää meidät iloisesti, ettei tullutkaan niin myöhään kun luultiin. Ei hän ollut ollut kotona kuin muutaman minuutin ennnen meitä, mutta minä melkein suutuin hänelle kun hän ei kertonut milloin tulee. Ne muutamatkin erossaolominuutit olisin halunnut olla hänen kanssa heti. Hassu olin, mutta silloin se tuntui todella tärkeältä. Ne minuutit.